sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Chiavanukas // Chiapudding

Taas pitkän tauon jälkeen teki mieli postata jotakin ja tänään tekemäni chiavanukas oli niin helppo, että pakkohan tämä yksinkertainen herkku oli jakaa.

Chiavanukkaita on näkynyt vähän joka puolella jo jonkin aikaa, enkä ollut itse sitä vielä kokeillut. Tänään teki kuitenkin pitkästä aikaa mieli jotakin makeaa välipalaa ja muistin kokeilla chiavanukasta.

Chiasiemenistähän voi tehdä vaikka minkälaisia vanukkaita ja puuroja, siemenet itse ovat sinänsä aika mauttomia, niin niistä saa tehtyä vaikka mitä erilaisia makuyllätyksiä. Itse kokeilin yksinkertaisinta mahdollista ja hyväähän siitäkin tuli, joten voin vain suositella.

Chiavanukas

2,5 dl kauramaitoa (tai mitätahansa kasvimaitoa)
3 rkl chian siemeniä

Sekoita ainekset ja pistä jääkaappiin geeliytymään. Syö esimerkiksi marjojen kanssa.




Habe schon länger überlegt, ob ich mal Chiapudding machen sollte und heute habe ich es endlich ausprobiert! Es ist ganz einfach zu machen und schmeckt gut, also ist es perfekt für zwischendurch, wenn man was Süsses (aber auch gesundes!) haben will.

Chiapudding

3 EL Chiasamen
2,5 dl Hafermilch

Die Samen und die Milch mischen und in den Kühlschrank legen. Die Samen werden gelartig, also einfach nur kurz warten und der Pudding ist fertig! Ich habe es mit Himbeeren gegessen, aber alle anderen Früchte oder Beeren würden sicher auch gut passen!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Smoothie vol.11

Pitkästä aikaa surisi sauvasekoitin ja tein todella hyvän smoothien aamupalaksi!

Marjasmoothie

150 gr pakastemarjasekoitusta
kourallinen gojimarjoja
1/2 dl vehnänalkioita
1 dl soijajogurttia
3 dl mantelimaitoa



Heute morgen habe ich mir einen super Smoothie gemacht und kann es nur empfehlen!

Beerensmoothie

150 gr Beerenmischung
eine handvoll Gojibeeren
1/2 dl Weizenkeime
1 dl Sojajogurt
3 dl Mandelmilch




tiistai 3. syyskuuta 2013

Kuvioletut // Musterpalatschinken

Herkuttelen suhteellisen harvoin, mutta herkutellessani syön usein lettuja. Perusletut alkavat tuntumaan tylsiltä, joten laitan usein kaurahiutaleita sekaan, jotta saan niistä vähän ruokaisampia. Tällä kertaa pyöreä muotokin tuntui tylsältä, joten paistoin taikinan piparimuoteissa. Aika kiva idea esim vaikka juhlaruokailua varten, sillä letut ovat juuri hyvän kokoisia suupaloja ja niin nättejäkin vielä.

Lettutaikina

3dl vehnäjauhoja
2dl kaurahiutaleita
1 rkl soijajauhoa
ripaus suolaa
4dl soijamaitoa
öljyä paistamiseen

Vegaaninen kokkaaminen kiinnostaa yllättävän monia ja saan usein selitellä, että mitä vegaanisesti voikaan kokkailla. Suomalaisille tutuille linkitän sitten usein tämän blogini, mutta on jäänyt harmittamaan, kun en voi saksankielisille tutuilleni tätä linkittää. Tästä lähtien kirjoitan reseptit myöskin saksaksi! 


Hallo alle!
In meinem Blog gibt es gute Nachrichten für euch, die leider kein finnisch verstehen, da ich ab jetzt die Rezepte auch auf deutsch posten werde! Ich werde die alten Rezepte auch noch übersetzen, aber das wird noch wenig dauern.

Ich werde jetzt mal kurz was über mich und mein Blog erzählen. Ich bin eine Fotografin aus Finnland, wohne aber seit 2009 in Österreich. Ich habe mein Blog schon seit zwei Jahren, aber leider war das letzte Jahr bisschen ruhiger. Das wird sich aber ändern, ich werde hoffentlich wieder so oft posten wie früher und genauso viele (oder sogar mehr!) neue Gäste grüßen dürfen, wie in den besten Zeiten! Ich habe früher auch manchmal etwas über Sport und Reisen geschrieben und das wird wahrscheinlich auch noch passieren, aber fangen wir mal erst damit an, um was es so wirklich geht: die vegane Küche.

Ich werde sehr oft gefragt, wie man eigentlich vegan Backen kann. Es ist natürlich leichter, als was man denken könnte und darum fangen wir mal an mit etwas, was für viele nicht-vegane unverständlich ist; Pfannkuchen (oder wie wir in Österreich sagen: Palatschinken ;)) ohne Ei und Milch.

Diese Palatschinken sind aber auch darum nicht normal, weil sie von der Form her bissl anders sind. Eine super Idee für Cocktail-Parties, da die echt eine perfekte Grösse haben und auch super ausschauen!

Vegane Musterpalatschinken

3dl Weizenmehl
2dl Haferflocken
1 EL Sojamehl
1/2 TL Salz
4dl Sojamilch
Öl fürs Braten

Wie man am Foto sieht, habe ich Lebkuchenmuster benutzt. Die haben die Hitze super ausgehalten. Die Palatschinken bratet man in Öl bis sie auf beiden Seiten goldbraun sind. 

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tofuröstit

Röstiperunat tofulla

6 isohkoa perunaa
1 punasipuli
150gr tofua
suolaa, pippurisekoitusta, paprikamaustetta, currya, kurkumaa
öljyä paistamiseen

Kuori perunat ja raasta ne hienoksi raasteeksi. Silppua sipuli pieneksi ja leikkaa tofu niin pieniksi paloiksi, kuin mahdollista. Sekoita perunaraaste, sipulisilppu ja tofu. Mausta.
Purista seoksesta perunoista tullut liika neste pois ja paista kuumalla pannulla öljyssä molemmat puolet rapeiksi. Käytä lisuukkeena tai syö sellaisenaan vaikkapa ketsupin kanssa.


Helppo kurpitsakeitto

Tämä on ehkä yksinkertaisin keittoresepti koskaan, mutta maku on kyllä yksinkertaisuudesta huolimatta (tai siitä johtuen) todella hyvä!

Kurpitsakeitto

1 hokkaidokurpitsa
1 tölkki kookosmaitoa
mausteita (suola, pippurisekoitus, paprikamauste)
vajaa 1 l vettä

Kuori kurpitsa ja pilko palasiksi. Keitä paloja suolatussa vedessä, kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää kookosmaito. Mausta.
Surauta sauvasekoittimella soseeksi, lisää vettä jos haluat juoksevampaa keittoa.

tiistai 20. elokuuta 2013

Yrttiperunat

Tehtiin kaverin kanssa mökillä aivan ihania mausteisia yrttiperunoita!

Keitetyt ja sen jälkeen jäähdytetyt perunat ja salottisipulit pilkottiin ja maustettiin hunajalla, chilillä, suolalla, curryllä ja pippurisekoituksella. Paistettiin sipulit ja perunat rapeaksi oliiviöljyssä.
Valmiin paistoksen kanssa sekoitettiin silputtuna oman maan yrttejä, basilikaa, oreganoa ja sitruunamelissaa.

Hyvä idea lisukkeeksi tai sitten ihan vain sellaisenaan, maut ovat ihanan vahvat ja raikkaat, kun käytät tuoreita yrttejä ja makeita salottisipuleita.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Nokkosaika! ....ja paluu todellisuuteen!

Onpas pitkä aika vierähtänyt viime kerrasta.. Koko talvi on mennyt kyllä vähän pimennossa, mutta nyt täälläpäin alkaa olemaan ihan täysi kesä, joten elämä alkaa voittaa! Ja niin sitä voi taas palata kokkailun pariin!
Kävin siivoamassa kaverin siirtolapuutarhan kukkapenkkiä ja sain ämpärillisen nokkosia mukaani! Nokkoset ovat olleet suurta herkkuani ihan pienestä saakka, normaalisti mummin kokkaamana, mutta tällä kertaa tuli kokeiltua ihan itsekin.
Ämpärillisestä nokkosia tuli keitettynä suhteellisen vähän, vain pieni rasiallinen, mutta onneksi nokkonen on aika riittoisaa. Keitin putsatut nokkosenversot isossa kattilassa, muutaman minuutin keittämisen jälkeen nokkoset ovat valmiit. 
Säästin keitinveden parvekekukille, nokkosvesi on nimittäin hyvää lannoitetta.

Nokkosletut

8 dl soijamaitoa
4 dl vehnäjauhoja
3 rkl soijajauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 rkl öljyä
1 tl suolaa

keitettyjä nokkosenversoja silputtuna sen verran, että taikinasta tulee selvästi vihreää

Sekoita ainekset. Käytin sauvasekoitinta taikinan sekoittamiseen ja samalla nokkosetkin tulevat ihan pieniksi. Paista pannussa öljyllä molemmilta puolilta kullanruskeaksi.






maanantai 12. marraskuuta 2012

Pancakes

Viime viikkoina olen onnistunut polttamaan enemmän ruokia pohjaan, kuin varmaan koko elämäni aikana yhteensä.. Ihan järjettömän työn vaatineen sitruunamarmeladin pohjaanpalaminen otti ehkä eniten päähän, muut palaneet ovat olleet vielä osittain syötäviä, muttei todellakaan kuvattavia. En tajua mihin keskittymiskykyni on kadonnu.. Eilen illalla sain kuitenkin pannukakut polttamatta valmiiksi! Näitä voisi varmasti tuunailla erilaisilla tavoilla, esimerkiksi voisin hyvin kuvitella tekeväni näitä pinaattiversioina! Eilen tuli syötyä nämä ihan vain hillojen kanssa ja olivat kyllä oikein hyviä!

Pannukakut:

3 dl vehnäjauhoja
vajaa 1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 tl sokeria
1 rkl öljyä
3,5 dl soijamaitoa

Sekoita ainekset kunnolla ja anna turvota hetki ennen paistamista. Paista öljyssä molemmilta puolilta rapeiksi.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Falafel

Tulipahan vihdoin tehtyä falafelia! Täyttävää ja hyvää ruokaa näin syyspäivänä :)

Falafel

2 sipulia
7 dl kikherneitä (keitettyjä)
1,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
2 tl juustokuminaa/jeeraa
2 tl suolaa
1 tl pippuria
tuoretta korianteria
2 rkl tahinia
puolikkaan sitruunan mehu

Huuhdo kikherneet ja sekoita sauvasekoittimella jauhojen, valkosipulin ja mausteiden kanssa.
Lisää pannulla kuullotettu sipuli, pilkottu korianteri, öljy, tahini ja sitruunan mehu ja sekoita kunnolla.
Lämmitä öljy pannulla. Pyöritä taikinasta suht pieniä palloja ja paista tasaisesti joka puolelta kullanruskeaksi.

Nauti esimerkiksi pitaleipien ja hummuksen kanssa!

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kurpitsanyytit

Noniin, pitkästä aikaa ihan oikea ruokapostaus! Kurpitsakautta odottelinkin jo kauan ja muutama kurpitsa onkin jo viikon ajan odotellut kokkailua, joten oli jo aikakin saada niistä jotakin tehtyä!

Kurpitsanyytit

Täyte:
500gr kurpitsaa
1 sipuli
mausteita (valkosipulia, chiliä, pippuria)
suolaa

Taikina:
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
4 rkl soijakermaa
ripaus suolaa
vettä

Kuori kurpitsa ja sipuli ja pilko ne pieniksi paloiksi. Sekoita kattilassa ja lisää muutama desi vettä. Anna kiehua, kunnes kurpitsa on pehmennyt ja vesi haihtunut. Mausta.
Tee taikinasta pieniä palloja ja kaulitse ne noin kymmenen sentin levyisiksi. Lisää täytettä keskelle ja sulje nyytit.
Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita hiukan öljyä leivinpaperille. Paista nyyttejä noin 15 minuuttia.